logo tp

Poisnukkuneet: Tuomo Untinen

Mittausteknikko Tuomo Untinen kuoli 6. elokuuta Turussa 81-vuotiaana. Hän oli syntynyt 24. tammikuuta 1936 Toholammilla. 

Tuomo Untinen osoitti jo varhain tiedonnälkänsä ja niin hänet lähetettiin oppikouluun Helsinkiin, jossa hän suoritti keskikoulun 3. vuodessa Helsingin Koelyseossa. Häntä vaivasi ainainen koti-ikävä, joten vaikka opinnot sujuivat hyvin, koulu jäi keskikouluun ja koulun loputtua juna vei Keski-Pohjanmaalle.

Vuonna 1963, valmistuttuaan kartoittajaksi, Tuomo sai työpaikan Maanmittauslaitokselta Rovaniemeltä, mutta jo syksyllä 1965 perhe asettui Naantaliin. Näin tietoimitukset muuttuivat kaupunkimittaukseen. Naantalin kaupunkia hän palveli runsaat 33 vuotta, josta jäi eläkkeelle vuonna 1999.

Nuoruudestaan saakka Tuomo piti päiväkirjaa, luki kirjallisuutta ja oli kiinnostunut historiasta. Filatelia oli tärkeä osa Tuomon elämää. Hän vaihtoi postimerkkejä eri maissa olevien harrastajien kanssa saaden monia hyviä ystäviä. Tuomo osallistui tässäkin harrastuksessa merkittävällä tavalla järjestötoimintaan mm. Turun Postimerkkikerhossa pitkäaikaisena sihteerinä. Hän piti myös Naantalissa nuorten postimerkkikerhoa. Viime aikaisen kiinnostuksen kohteena olivat kotiseudun alueen postihistorian kerääminen ja ns. malli 1930 julkaisun
kerääminen. Luonto oli aina tärkeä osa Tuomon elämää. Tämä näkyi aktiivisena toimintana luonnonsuojelun parissa, mm. Naantalin Luonnonsuojeluyhdistyksen puheenjohtajana ja Varsinais-Suomen luonnonsuojelupiirin hallituksen jäsenenä.

Kirjoittaminen ja historia yhdistyivät sukututkimuksessa, ensinnä Pekkarisen sukuseurassa toimien vuosikausia sihteerinä ja rahastonhoitajana. Sittemmin hän toimi myös Hirvikosken sukuseurassa. Hänellä oli palava into tutkimustyöhön ja tulosta syntyi, ensin Pekkarisen historia I ja II sitten oma sukuhistoria Polut Korpelan tien – Antti Antinpoika Pekkarisen jälkeläiset, jonka kaikki julkaisuoikeudethän lahjoitti sukuseuralle. Kesällä 2016 ilmestyi omakustanteena Hiljaa virtaa joki – Untisen suvun vaiheita. Työn alla olivat vaimon sukukirja ja Amerikan maa - lämmin maa kirja Pekkarisen jälkeläisistä Yhdysvalloissa.

Tuomoa kuvaa parhaiten sinnikkyys, elämänmyönteisyys ja oikeudenmukaisuus. Hän oli erittäin yritteliäs ja kova tekemään työtä. Virkatyöpäivän jälkeen alkoi monesti toinen työpäivä oman yrityksen parissa. Harrastuksesta tahtoi monesti tulla myös pienempi tai isompi bisnes. Oli eri vuosikymmenien varrella sitten kyse puutöistä, korukivien jalostamisesta koruiksi tai marjapensaiden viljelystä. Hän oli aina utelias miettimään uusia ideoita ja kokeilemaan niitä.

Perhe oli hänelle tärkeä ja hän pyrki aina auttamaan parhaan kykynsä mukaan jokaista.

Naantalissa 11.11.2017 Raija ja Tatu Untinen

Hirvikoski-sukuseura ry. 2014 | Toteutus: Olli Rantakangas