logo tp

Veijo Hirvikosken kirje sukulaisille

Veijo, maaherran roolissa, Ilmari Turjan näytelmässä. Särkelä itte.Valokuva-albumi ja Veijon äidin keräämä leikekansio kertoo enempi lukuisista roolihahmoista ja arvosteluista.

Olen Veijo Anssi Kaarlo Hirvikoski. Kolme etunimeä siksi, että Kaarlo on suvun perinnenimi. Olen syntynyt 1938 Kokkolassa. Isäni Kaarlo Eino Hirvikoski oli muuttanut Toholammilta muutamia vuosia aikaisemmin Kokkolaan. Olen isäni ja äitini Kerttu Aira os. Ylikarjulan esikoinen. Sisaruksia meitä on kaikkiaan kuusi, kolme tyttöä ja kolme poikaa. Neljä sisaruksista on jäänyt Kokkolaan, yksi siskoistani asuu Loviisassa ja toinen Porvoossa.

Isäni oli kirvesmies ja toi pääasiallisesti leivän perheellemme. Äiti hoiti perheen taloutta ja meitä lapsia, kävi myös tilapäisesti töissä, sillä suurperheen kulutus oli melkoinen.

Kansakoulun kävin Kokkolan Mäntykankaan koulussa, ne tavalliset seitsemän luokkaa ja kansalaiskoulun. Työelämä alkoi 1953 Kutvosen huonekaluliikkeessä juoksupoikana ja pintakäsittelytyössä. Tuolloin usein huonekalut tulivat liikkeeseen ilman pintakäsittelyä. Se tehtiin liikkeessä usein asiakkaan toivomuksen mukaan. Maalasin mm. orvokkeja keittiökaappien oviin. Niitä on joskus myöhemmin tullut vastaankin.

Käänne työurallani sattui kun kävin Seppälän Eilon parturissa ja hän kysyi minua liikkeeseensä harjoittelijaksi. Asiaa pohdittiin kotonakin ja niinpä lyhyen alkujakson jälkeen tammikuussa 1955 tehtiin oppisopimus, jonka kautta minusta tuli ammattiparturi. Seppälän liikkeessä työskentelin seitsemän vuotta. Nyt olen työskennellyt 54 vuotta alalla ja vuonna 1963 perustin oman parturiliikkeen Kokkolaan. Liike toimii yhä. Poikani Petri on nyt liikkeen isäntänä, minä vähän joskus auttelen.

Ennen omaa liikettä eräs työkaveri houkuttelu töihin Tukholmaan ja sitä mahdollisuutta ei voinut ohittaa. Työskentelin vajaan vuoden Tukholman keskustassa, mutta en viihtynyt siellä ja niin lähdin Tampereelle ja tietysti parturiksi. Tampere kyllä miellytti, mutta Kokkola oli kuitenkin mielessä. Parin vuoden siirtolaisuuden jälkeen muutinkin takaisin kotikonnuille ja oma parturiliike oli ajatuksissa. Niinpä pienen lainan turvin syntyi Hirvikosken parturiliike Kokkolan Matkahuollon rakennukseen. Siinä se on yli 45 vuotta toiminut. Petrin ammattitaito on harjoittelun ja oppisopimuskoulutuksen kautta hankittu. Asiakkaita on jo useammassa polvessa, isien ja poikien tiet ovat kulkeneet ja nyt jo isoisät tuovat uusia asiakkaita liikkeeseen.

Avioliiton solmin 1966 Liisa Tialan kanssa. Liisa oli muutamia vuosia aikaisemmin muuttanut perheensä mukana Lestijärveltä Kokkolaan. Ensimmäiset avioliittovuodet asuimme vuokralaisina asemaa vastapäätä, Kokkolinnassa. Sari ja Petri syntyivät noina vuosina ja perhe tarvitsi enempi tilaa. Muutto omaan kerrostaloasuntoon, 3 huonetta ja keittiö, tapahtuikin jouluksi 1969. Olimme tyytyväisiä, mutta suomalaisia kun olemme, haaveilimme omakotitalosta. Haave toteutui sitten muutaman vuoden jälkeen ja niinpä asumme nyt keskellä puistoa, omakotialueella. Liisa on työskennellyt perhepäivähoitajana, pesulassa ja postin palveluksessa ja nyt aktiivisena käsityöharrastajana hän on kotimme sisustukseen loihtinut kodikkaita ja hienoja käsitöitä.

Omista harrastuksista kaikkein läheisin on ollut näyttämötoiminta ja näytteleminen. Ensimmäinen roolini Ykspihlajan Työväen näyttämöllä oli vuonna 1958 Leena Härmän näytelmässä Eräs Pirhonen. Rooleja on sittemmin vuosikymmenten aikana kertynyt 70 - 80. Kokkolan kaupunginteatterissa olen myös ollut mukana. Ensimmäinen roolini siellä oli Väinö Linnan Täällä pohjantähden alla vuonna 1963, Koskelan nuorimman Akustin rooli. Vielä olin mukana viimeksi pari vuotta sitten Molierin Luulosairaassa. Ykspihlajan Työväen näyttämöllä viimeinen roolini oli näyttämön 100-vuotisjuhlassa Pirkko Saision Elämänmenoa -näytelmässä vuonna 2007.

Näytteleminen on ollut minulle voimia antava harrastus. Olen saanut siitä paljon. Näyttämöharrastus on avannut monia näkökulmia historiaan, yhteiskunnan luokkarakenteisiin, ihmisten elämään ja asenteisiin. Roolien kautta olen elänyt tavallaan monta elämää ja se on mielenkiintoista. Tosin Liisalle ja perheelle se on ollut monella tavalla jatkuvaa uhrautumista. Olen ollut ahkerasti iltoja harjoituksissa ja näytöksissä. Tosin perhekin on elänyt osin samaa harrastusta.

Harrastajateatteri on monipuolista puuhaa. Niinpä minäkin olen ollut Ykspihlajan näyttämön puheenjohtajana 18 vuotta ja saman ajan myös Suomen Työväen näyttämöliiton hallituksessa. Se tiesi matkustelua Helsinkiin ja takaisin. Ykspihlajalaiset ovat aina aktiivisesti myös osallistuneet näyttämöpäiviin ja on järjestetty monia näyttämökiertueita.

Vaikein koettelemus mikä minua ja perhettäni on kohdannut, on tyttäremme Sarin sairastuminen ja kuolema. Se on vienyt voimia ja tuonut lopullisesti harmaat hiukset. Nyt olemme isovanhempina Janitalle (5 v.) ja Hilmalle (3 v.) tukena ja turvana. Tosin Jarmo-isä on huolehtivainen ja läheinen lapsilleen.

Uusi harrastus löytyi kun täytin 50 vuotta. Olin harrastanut öljyvärimaalausta, mutta se oli kotioloissa vähän hankalaa. Menin posliinimaalauspiiriin työväenopistoon. Vuosien aikana on syntynyt lukuisia tauluja, kahvi- ja ruokaserviisejä ja kaikkea mahdollista kotiin ja lahjoiksi. Se maalausporukka on ollut kiinteästi yhdessä tosi pitkään ja on edelleen. Viimeiset maalaukset on aiottu tehdä Tervakartanon suojissa (vanhainkodissa).

Hirvikosken sukuseurassa ja juhlissa olen ollut mukana jo toistakymmentä vuotta. Eräs asiakkaani sanoi, että sukuseuraan älä mene, siellä on vain hienoja herroja. No, tässä suvussa on hienoja herroja ja rouvia, tavallisia ihmisiä, joiden kanssa on ollut mukavaa toimia ja tutustua sukuun. Minun tarina on jotensakin ikäiseni, tavallisen suomalaisen miehen tarina, mutta siinä on sävyjä, jotka minä olen siihen itse luonut.

Lämpimät terveiset kaikille Hirvikoski-sukuseuran jäsenille.


Veijo Hirvikoski keväällä 2009 

Hirvikoski-sukuseura ry. 2014 | Toteutus: Olli Rantakangas