logo tp

Puheenjohtajan palsta 1/2020

Elämme parhaillaan poikkeuksellisia aikoja, koronavirusepidemian leviämistä hidastetaan ja maahan on julistettu poikkeustila. Meitä ohjeistetaan noudattamaan fyysistä etäisyyttä, jottei epidemia leviäisi liian nopeasti. Monelle tämä on ensimmäinen kerta, kun pandemian johdosta tehdään näin laajoja toimenpiteitä. Tämä aikakausi jäänee monen nuoremman ikäluokan sukupolvikokemukseksi. Kuitenkin, sukuseurassamme on varmasti niitä jäseniä, jotka ovat kokeneet hongkongilaisen ja aasialaisen influenssapandemiat 1950– ja 1960–luvuilla, eikä maailmanlaajuinen tauti ole heille niin uutta. Kansainvälistyneessä maailmassa kuitenkin se nopeus, jolla epidemiat leviävät, on hämmästyttävää.

Pandemian johdosta on Suomessakin jo tätä tekstiä kirjoittaessa nähty muutamia koronaviruksen aiheuttamia kuolemia. Väistämättä tilanteeseen liittyy monella ahdistusta, stressiä ja surua. Näinä hetkinä meidän tulee muistaa, että pidämme huolta toisistamme. Vaikka nyt emme voi käydä yhteiseen kahvipöytään juttelemaan, niin siitä huolimatta voimme pitää yhteyttä toisiimme monin tavoin. Nyt monella meistä on aikaa vaihtaa kuulumisia vaikkapa videopuhelua apuna käyttäen sekä rauhoittua hektiseltä arjelta. Monessa lapsiperheessä aika voi olla lapsille parhaimmillaan jopa mieluisaa, kun saa viettää aikaa tavanomaista enemmän vanhempien kanssa.

Uskon, että yhteiskunta ja yhteisöt selviävät tästä tilanteesta, kuten on aina ennekin selvitty. Häiriötilan jälkeen elämä palautuu uomiinsa ja turvallinen, tavallinen arki jatkuu. Näin sen täytyykin olla.

Myös sukuseuran toiminnassa siirrämme katseemme jo tulevaan. Toivomme kovasti, että epidemia laantuu kesän aikana ja elokuussa pääsemme jo kohtaamaan toisemme. Sukuseuran kesämatka suunniteltiin kevätkokouksessa järjestettäväksi pe–la 7.–8.8.2020 Seinäjoelle. Seinäjoki valikoitui kohteeksemme sen vuoksi, että suvustamme moni lähti siirtolaiseksi Amerikkaan sekä myöhemmin myös muualle maailmaan. Matkan aikana perehdymme siirtolaisuuden teemaan vierailemalla siirtolaisuusmuseossa. Tietysti tutustumme myös Etelä-Pohjanmaan ja Seinäjoen muihin nähtävyyksiin. Katsohan siis erillinen matkaohjelma kirjeen takasivulta, toivottavasti näemme toisemme elokuussa.

Muistetaan pysähtyä nauttimaan aurinkoisista kevätpäivistä,
Jyväskylässä 28.3.2020 Ville Hirvikoski

Hirvikoski-sukuseura ry. 2014 | Toteutus: Olli Rantakangas