logo tp

Puheenjohtajan palsta 2/2020

Kulunut vuosi on tulossa päätökseen. Varmasti mielessämme liitämme siihen vielä pitkään sanan korona ja muistamme tämän poikkeusajan. Milloin on rajoituksia kiristetty, milloin taas höllennetty. Joka tapauksessa nyt tunnelin päässä näyttäisi näkyvän valoa, sillä rokotukset tautia vastaan ovat jo alkaneet muutamissa maissa. Joulua vietämme kaikesta huolimatta vielä poikkeusajan oloissa ja eri tavoin kuin aiemmin.Toisaalta jouluun kuuluu monia perinteitä, joita oloista huolimatta voimme juhlistaa. Valmistetaan jouluruokaa, nautitaan yhdessäolosta lähimmän perheen kanssa ja annetaan myös lahjoja toisillemme.

Joulukortit kuljettavat tervehdyksemme tuttuun tapaan ja puheluin voimme olla yhteydessä myös heihin, joita emme voi nyt tavata. Uusi tekniikka mahdollistaa myös kuvayhteyden, jos omat taidot riittävät videopuhelun soittamiseen. Jouluun liittyy monenlaisia muistoja. Lapsuuden joulut ovat varmasti meille monille parhaiten muistoihin jääneitä.Terttu Väntänen muistelee jouluja eri vuosikymmeniltä omassa kirjeessään teille sukulaisille. Uskon myös, että joululaulut ovat meille kovin rakkaita ja itse kullakin on varmasti se mieluisin.

Minulla on ollut ilo opiskella ja nyt myöhemmin työskennellä täällä Jyväskylän yliopiston kampuksella. Kerrotaan, että nimenomaan täällä Seminaarinmäellä juhlasaliin kannettiin syksyisin iso kuusi, joka koristettiin. Sen ympärille kokoonnuttiin viettämään joulun lähestyessä kuusijuhlaa. Juhlaa varten syntyi myös iso joukko uusia lauluja mm. Joulupuu on rakennettu, Jouluyö, juhlayö, Joulupukki ja Heinillä härkien kaukalon. Joulupukki sai täällä uuden ja kiltimmän muodon. Uudet perinteet ja kuusijuhlan malli levisivät myöhemmin eri puolille maata seminaarista valmistuneiden kansakouluopettajien matkassa. Luultavasti sinäkin tunnistat näistä perinteistä sellaisia, jotka muistat kouluajoilta.

Viime sunnuntaina seurasimme erilaisia Linnan juhlia, joiden tunnuslauseeksi oli valittu Suomi selviää. Vaikka emme voineet tänä vuonna katsoa pukuloistoa ja perinteistä iltajuhlaa, oli televisiolähetys koostettu taidokkaasti. Se nosti hyvällä tapaa esiin meitä suomalaisia ja yhteiskuntamme vahvuuksia. Minäkin uskon, että me selviämme tästä yhdessä. Erilaisia vaikeuksia on varmasti edessämme, mutta eteenpäin on jaksettava katsoa. Ensi kesänä seuramme tulisi kokoontua sääntömääräiseen sukukokoukseen. Toivottavasti pääsemme silloin näkemään toisiamme.

Toivotan omasta ja koko sukuseuran puolesta sinulle rauhallista joulua sekä hyvää uutta vuotta 2021!

Ville Hirvikoski
sukuseuran puheenjohtaja

Hirvikoski-sukuseura ry. 2014 | Toteutus: Olli Rantakangas