logo tp

Jouluinen tervehdys 2018

Hirvikoski-sukuseura ry:n toimintavuosi alkaa olla takana ja siirrymme kaikki joulun ja vuodenvaihteen levolliseen viettoon. Monille vapaat tarkoittavat odotettua ystävien ja sukulaisten kanssa vietettävää aikaa. Vaikka medialaitteet mahdollistavat yhteydenpidon ja kuulumisten jakamisen, ei se todellista läheisyyttä ja yhteenkuuluvuutta korvaa. Rakkaille jaettu aika on niitä parhaimpia lahjoja.

Kun tarkastelee kulunutta vuotta, nousee esille Hirvikoski-sukuseuran järjestämä Kuopion matka. Saimme nauttia herkullisen illallisen vaihtuvia järvimaisemia ihaillen ja Puijon tornista sai kokonaiskuvan vehreästä Kuopiosta. Nähtyä ja koettua oli mukava jakaa tutussa porukassa.

Ensi vuonna kokoonnumme toivon mukaan suurella joukolla sukukokoukseen Paula ja Pekka Huukin luona Kannuksessa. Heidän juhlatiloissa on meille hyvät puitteet seurustella ja kokoustaa. Muuhun ohjelmaan otamme ilolla ehdotuksia vastaan koko kevään, erityisesti helmikuun suunnittelukokoukseen. Haluatko esiintyä, kertoa suvustasi, onko sinulla jotain myytävää, lahjoitettavaa arpajaisiin? Haluatko toimia tilaisuuden kuvaajana, tiedottajana tai vaikka arpajaismyyjänä?

Vuosi on monille tuonut niin iloa kuin surua. Sukutietoihin tulleita muutoksia ei tehdä automaattisesti vaan jokaisen tulee itse niistä ilmoittaa sukuseuralle. Niistä voi ilmoittaa sukuseuran hallituksen jäsenille kirjallisesti/ sähköpostitse tai suoraan ville.vehmaa(at)nic.fi.

Joululahjat on jo monelta osin hankittu, mutta tuliaisia aina on mukava antaa ja saada. Hirvikoski-sukuseuran seinäkalentereita on vielä jäljellä. Kuvat ovat sukuseuran jäseniltä. Niitä voi tilata Ville Hirvikoskelta 5 € hintaan.(ville.j.t.hirvikoski(at)student.jyu.fi)
Sukuseurojen keskusliitto on julkaissut monikäyttöisen adressin (tekstitön, A4-kokoinen, sisältää kirjekuoren). Suunnittelija: Satu Hirvikoski. Tilaus Sukuseurojen keskusliiton kautta, www.suvut.fi/julkaisut/ tai suoraan toimistolta. Hinta 15 €/kpl, sisältää lähetyskulut.

Hyvää Joulua ja Onnellista Uutta Vuotta 2019 toivottavat

Hirvikoski-sukuseura ry
Ville Hirvikoski pj 
Satu Hirvikoski

49140180_521049001708618_3766218459214512128_o.jpg

Hirvikoski-sukuseura ry. 2014 | Toteutus: Olli Rantakangas